Rahatalous on pinnassa ja äkkisyvää. Se on tässä ja nyt, samaan aikaan kuin se on lähes kaikkialla inhimillisessä todellisuudessa meidän tavoittamattomissamme, historiassa ja tulevaisuudessa. Se, miten me ymmärrämme tai ylipäätään näemme rahatalouden toimivan, riippuu paljolti siitä, miten meidät on opetettu sitä havainnoimaan, lukemaan ja tulkitsemaan.
Rahastojohtaja Eric Lonerganin (2009) mukaan, rahatalouden asiantuntijat ja finanssialan ammattilaiset eivät välttämättä osaa vastata takeltelematta rahaa koskeviin alkeellisiin kysymyksiin, kuten mistä raha on alun perin tullut ja miten sitä syntyy lisää? (2009, 9–10) Perustietoa on kuitenkin löydettävissä esimerkiksi Suomen ja Englannin pankin sivuilta. Siitä huolimatta esimerkiksi Finanssialan keskusliiton pääekonomistin lisäksi moni muukin saattaa pitää hulluna puheena ajatusta siitä, että raha syntyisi lainana. Kuulostaahan se absurdilta, koska se tarkoittaisi sitä, että raha katoaisi tai vähenisi velan pois maksun myötä. Mutta eihän kukaan ole väittänyt, että rahaa ja rahataloutta olisi helppo ymmärtää.
Siitä huolimatta, että edes ammattilaiset eivät välttämättä osaa vastata näennäisen yksinkertaisiin kysymyksiin, meistä jokainen kokee tietävänsä rahasta ainakin jotakin tai osaavansa käyttää sitä – rahan käytön myötähän myös asiantuntemus kehittyy. Vaikkemme koskaan olisi pysähtyneet miettimään, mistä raha tulee tai miten se katoaa – koska päädyttäisiin filosofiseen pohdintaan – meillä on mielipiteemme siitä, mihin ja miten rahaa tulisi käyttää eli esimerkiksi, mistä Suomen nykyisessä taloustilanteessa saa leikata ja mihin ei saa sijoittaa.
Jos emme välttämättä tiedä, miten muiden tulisi rahojaan käyttää, ainakin tiedämme, miten me sen käytämme, ja joskus yritämme saada muutkin ymmärtämään, miten heidän tulisi käyttää rahojaan, kuten me. Riippuen tietysti omasta taloudellisesta tilanteestamme – köyhempiä ja työttömättömämpiä on kaikilla oikeus neuvoa. Nämä näkökulmat asettuvat yleensä suhteeseen taloustieteessä ja -politiikassa vaikuttaviin eri näkökulmiin sekä perinteisiin. Mielipiteidemme pohjalta me yhtäältä määrittelemme oman asemamme suhteessa muihin eli identifioidumme. Tämän seurauksena ja toisaalta meidät jaetaan vaikkapa talouspoliittiseen vasemmistoon ja oikeistoon, vaikkei meillä olisi tuon taivaallista hajua siitä, mitä ne tarkoittavat. Vaikka siis seisoisimme oikealla, emme osaisi välttämättä selittää, miksi me siellä seisomme, mutta kysyttäessä meillä on vakaat mielipiteemme, joita pystymme tarvittaessa perustelemaan vastaavalla asiantuntemuksella kuin minä selittäessäni, miten rakentaa aurinkokuntien välinen transportteri. Tärkeintä ei ole totuus, vaan se, kuinka vakaasti itse uskomme omiin ajatuksiimme, ja miten vakuuttavasti pystymme tuota sisäistä ”totuuttamme” välittämään muille. Yksinkertaisuudessaan totuus saattaa kuitenkin olla se, että seisomme oikealla, koska siellä meidän vanhempamme ja kaverimmekin ovat.
Rahatalous on paljon vanhempi kehitelmä kuin esimerkiksi taloustieteen pioneerina pidetyn Adam Smithin teoriat, joita pidetään klassisen ja liberalistisen taloustieteen perustana. Kovin luihin ja ytimiin asti Smithin teoriassa en mene. Riittää, että poimin hänen kantansa, joka liittää talouden (uskonnolliseen) uskoon.
Hän tekee eron kahden ajattelutavan välillä, joista ensimmäinen perustuu uskonnolliseen kilpailuun ja kirkon sekä valtion välisen eron tekoon. Hän väitti, että valtionuskonnon puuttuessa syntyy tilanne, jossa erilaiset uskomusjärjestelmät kilpailevat ”markkinoilla” suosiosta. Toiseksi hän tarkkaili uskomuksia ja uskonnollista toimintaa rationaalisten valintojen näkökulmasta. Kuten kaupallisessa toiminnassa, ihmiset tekevät valintoja sen mukaan, minkä he kokevat olevan itselleen hyödyllistä, ja mitä kautta he saattavat saada osakseen palkkioita. Ihmiset alkoivat käydä kirkossa ja uskoa Jumalaan, jos he uskoivat sillä tavalla pääsevänsä taivaaseen. Tämänkaltaista valinnantekoa alettiin pitää rationaalisena, joka puolestaan muovasi ihmisten käyttäytymistä helpommin ennustettavaksi. Ihmiset valitsevat uskomusten (uskonnot tai ideologiat) joukosta itselleen sopivimman ja tapansa osallistua sen harjoittamiseen. (McCleary 2011, 3.)
Tästä näkökulmasta meitä voidaan pitää aina vastuullisena valinnoistamme. Jos valitsemme kapitalismin ja se häviää, olemme tehneet huonon valinnan. Jos kristinusko tai islam häviävät, olemme tehneet huonon valinnan. Jos sen sijaan me rikastumme kapitalismilla ja saamme ystäviä kristinuskon/islamin avulla, me olemme hyötyneet, emmekä voi olla väärässä? Asia ei ole niin yksinkertainen.
Objektiivinen totuus ei ole riippuvainen meidän subjektiivisesta kokemuksestamme eli meidän ajattelustamme. Vaikka me uskoisimme kuinka kiinteästi rahatalouteen, se ei tarkoita sitä, etteikö sille olisi vaihtoehtoja. Vaikka me uskoisimme sosialismiin tai markkinaliberalismiin, kumpikaan niistä ei ole oikeassa ja vaihtoehdoton. Pitää muistaa, että rahatalous ei ole luontaisesti olemassa. Rahalla tai osakkeilla ei ole luontaista arvoa, vaan ne saavat arvonsa käytössä, ihmisten niihin kohdistuvan käyttäytymisen ja arvonannon myötä. Tässä mielessä rahatalousjärjestelmä ei eroa juurikaan uskonnoista, koska ilman ihmisten osallisuutta uskonnollisissa tai ideologisissa rituaaleissa, sen enempää rahalla kuin uskonnolla ei olisi merkitystä. Raha olisi metallinpala, osakkeet olisivat pelkkää paperia ja uskonnolliset symbolit olisivat nekin vain materiaa vailla merkitystä tai käyttötarkoitusta. (Douglas 2000; Lonergan 2009; Bodie et al. 2009.) Ja tämä on vasta pintaraapaisu arkaan, monimutkaiseen aiheeseen.
Näistä syistä talouspoliittinen köydenveto vaikuttaa lähinnä ymmärtämättömältä ja naiivilta. Aikuiset, korkeassa asemassa olevat ihmiset ovat valmiita laittamaan panoksia pöytään sen puolesta, että heidän mielipiteensä (uskomuksensa) ovat tosia. Mutta kuka määrittelee sen, mikä on tosi uskomus ja mikä väärä? Määrittyykö se lyhyellä aikavälillä sen mukaan, mikä tuottaa voittoa tai tappiota? Vai kenties se, mikä tuottaa pidemmällä aikavälillä koko yhteiskuntaamme hyvää, vaikkemme kenties itse käärisi siitä juuri lainkaan voittoa? Jo taloustieteen ja sijoitustoiminnan perusteokset kertovat, että mikään markkinoilla – sen enempää uskon kuin talouden – ei ole varmaa ja pysyvää. Ainoa varma asia, jonka kanssa meidän on kaikkein vaikein olla, on epävarmuus. Sen vuoksi uskonnot ja talousideologiat ovat kehittyneet sekä muuttuneet inhimillisissä mielissämme ja yhteiskunnissamme ”kiveenhakatuiksi”.
Lähteet:
Bodie, Zvi & Alex Kane & Alan J. Marcus (2009) Investments: Eighth Edition. Boston: McGraw-Hill
Douglas, Mary (2000/1966) Puhtaus ja vaara: ritualistisen rajanvedon analyysi. Alkuperäiskielinen teos: Purity and Danger: An analysis of the concepts of pollution and taboo, suomeksi kääntänyt: Virpi Blom & Kaarina Hazard. Tampere: Vastapaino.
Lonergan, Eric (2009) Money. Durham: Acumen.
McCleary, Rachel (2011) The Economics of Religions as a Field of Inquiry. Teoksessa: Rachel McCleary (toim.) The Oxford Handbook of The Economics of Religion, 3–36. Oxford: Oxford University Press.